Pikkupalatsi rakennettiin vuonna 1897 Finlaysonin tehtaan isännöitsijän asuinpalatsiksi. Palatsin uusi omistaja, Leila Parhankangas käynnisti vuonna 2002 koko talon restauroinnin tarkoituksenaan palauttaa talo mahdollisimman alkuperäiseen asuun. Vaikka kysessä oli restaurointikohde, talon sisälle tuli uutta tekniikka, joka sovitettiin vanhaan ympäristöön sulavasti. Kellarikerrokseen tehtiin upea uima-allas ja saunaosasto. Tähän tilaan tehtiin uusi porras ensimmäisestä kerroksesta. Tammerkosken Takomo Oy valmisti uuden porraskaiteen. Sen mallina käytettiin talon alkuperäisiä, sepäntyönä tehtyjä, todella kauniita ja koristeellisia ylempien kerrosten kaiteita. Työ oli erittäin haasteellinen. Taloa ympäröi alunperin huonokuntoinen lauta-aita. Arkkitehti Seija Hirvikallio suunnitteli taotun aidan ja portit. Seppä Seppo Riihonen Tammerkosken Takomo Oy:stä oli asiantuntijana jo suunnitteluvaiheessa. Myös museovirasto antoi lausuntonsa aidan mallista. Tiettävästi taottua aitaa talon ympärillä ei aiemmin ole ollut. Aita ja portit tuli sovittaa talon arkkitehtuurin, mutta sen tuli selkeästi olla tämän päivän tuote. Pääportti toimii automatiikalla, johon on kytketty nykyaikaisin tekniikka. Aidat ja portit valmistuivat huhtikuussa 2006.